VOM Puppy
– Luonnollinen aloitus koiran hyvään ja pitkään ikään
Luonto on aivan koiran ensimmäisestä kiinteästä ruokapalasta alkaen soveltanut koiralle liharuokaravintoa. Sudenpennut nuolevat emiensä huulet, kun emät oksentavat viimeisen saaliinsa pennuilleen. Samalla tavalla koiranpennut nuolevat emiensä huulet saadakseen ensikosketuksen ruokaan, joka ei ole maitoa.
Pennun energiatarve vaihtelee paljon rodun, ympäristön, stressin ja aktiivisuuden mukaan, joten on hyvin tärkeää, että sinä itse löydät sopivan annoskoon pennullesi kokeilemalla eri annoskokoja.

Kanan luut ja rustot ovat olennainen osa kaikkea täysruokavalioamme. Ne ovat ravitsemuksellisesti erittäin tärkeitä raakaruokavaliossa ja ne toimivat kalsiumin ja fosforin luonnollisena lähteenä.
Sekä aikuisten koirien että pentujen ruoansulatusjärjestelmä pystyy pilkkomaan ja sulattamaan raakoja eläintuotteita, kuten lihaa ja luita. Raaka-aineet myös jauhetaan, jotta ravinto olisi mahdollisimman helposti sulavaa ja myös ravinnon rakenteelliset vaatimukset tulisivat huomioonotetuksi.
Kun tutustutat erittäin pienet pennut kiinteään ravintoon, suosittelemme, että sekoitat ravinnon veteen, jotta sen rakenne muuttuisi keittomaiseksi. Pienimmille pennuille tarjottavaa ravintoa voit myös lisäsekoittaa yleiskoneella. Emme suosittele luiden tai rustojen poistamista ravinnosta ennen sen antamista koiralle, sillä poistaminen vaikuttaisi kalsiumin ja fosforin tasapainoon ravinnossa.
Ruokaa
PUPPY-ruokaa voidaan antaa sellaisenaan tai yhdistettynä muihin penturavintoihin (kuivaruoka tai muut kosteat ruuat) alkaen 3-4 viikon ikäisestä ja ihan siihen asti kunnes koira on täysikokoinen. PUPPY soveltuu myös hyvin tiineenä olevalle tai imettävälle nartulle.
Oikea annostus pennulle
Oikea annostus pennulle, kunnes pentu saavuttaa noin 40% arvioidusta täysikokoisen painosta, on päivittäisenä annoksena noin 4-5% pennun painosta. Kun pentu on välillä 40-80% täysikokoisen painosta, soveltuva päivittäinen annoskoko on 3,5% pennun painosta. Tämän jälkeen päiväannoksen kokoa kannattaa pudottaa asteittain tasolle 2% painosta siihen asti kunnes koira on täysikokoinen.
Ruokahalusta
Varmista, että huolehdit pentusi ruokahalusta – pennun tulisi syödä aina, kun ruokaa tarjotaan. Jos pentu ei halua syödä, ota ruoka pois. Älä lankea ansaan jossa tarjoat puolitäydelle pennulle jatkuvasti herkullisempia ruokia. Pentu kannattaa pitää hyvässä kunnossa ilman että siitä tulee ylipainoinen.
Vom og Hundemat on kehittänyt yksilöllisen sekoituksen pennuille. Sekoitus sisältää kanaa, karjan pötsiä, lohta, munia ja härän maksaa. Sekoitus varmistaa että pentusi saa runsaasti ravinteita ja on myös erityisesti suunniteltu vastaamaan pentusi energian ja proteiinin tarpeisiin.
Proteiini | 15 % |
Rasva | 16 % |
Hiilihydraatit | 0 % |
Kuiva-aineet | 33-35 % |
Hiili | 5 % |
Kalsium | 0,9 % |
Fosfori | 0,6 % |
Energia* | 2050 kcal |
Energia Rasvasta | 71 % |
Energia Proteiinista | 29 % |